Arkiston syyskenkäkatsaus



Saappaat, buutsit, nilkkurit, nilkkasörsselit, kengät joissa varsi eroinen ja paljon muuta. ”Rakkaalla lapsella on monta nimeä…” Emmi huokaa. Tämä kirje on kuitenkin iloinen, sillä olemme satsanneet Arkiston syksyyn railakkaalla kädellä. Laitettiin kengänhoitotuotteista lähtien kaikki suoraan ja täydennettiin kenkävarasto lyhyemmästä varresta aina sinne polven alle sopivaan asti. ”On isommille pohkeille ja kapeille nilkoille, huhujen mukaan hallituksen puheenjohtaja on testannut kaikki 41 koon kengät omiin jalkoihin!” Veijonen pelmahtaa paikalle.




Koska valikoimamme on kaikille, on kenkien seurattava samoja jalanjälkiä. ”Ja nyt kun tuomme tämän syksyn buutsit, pidettiin huoli, että se oikeasti on kattava.” 35–42-kokoja sisään kantava Linda toteaa. Kenkien kantamisessa olikin niin iso työmaa, että päätimme jättää suurimman osan varastoon ja mainostaa mahdollisuutta myös varata aika omien kokojen sovittamiseen. ”Ei ehditä kuvaamaan tai saada kaikkea mahtumaan, joten tuotiin herkkuja 40 kappaletta myymälään ja noin parisataa kenkäparia jätettiin varastoon!” Linda kertoo järjestyksestä.



Jos täällä kengät jatkuvat siihen 42 kokoon asti, kannattaa leveämmän lestin kysyä myös Kaartinen & Kuusela -puolen kenkiä sovitukseen, sillä siellä koot alkavat 39:stä ja jatkuvat aina 50 kokoon asti. ”Jokin jaottelu klassisten naisten ja miesten kenkien lisäksi oli syytä tehdä!” Emmi kertoo.



No mutta mitä kenkiä on sitten tarjolla? Loake, Trickers, Church’s ja Berluti tekevät kenkiä käsin, ja läpitikaten pitäen huolen kenkien huollettavuudesta ja laadusta. ”Tämän lisäksi, meiltä löytyy aina myös muotia ja erikoistuotteita!” Linda kertoo. Ferragamot ja Guccit Firenzestä, Officine Creativen valmiiksi ”kulutetut” bootsit ja Prada Milanosta, pariisilaisia klassikoita ja Berlutin luksusta myös naisten malleissa. ”On kenkiä farkkujen kanssa, on Manolo Blahnikia ja Polo Ralph Laurenia ratsastukseen, on mekkojen kanssa pidettävää siroutta sekä rouheutta, on lammasturkista ja ponikarvaa!” Luettelo jatkaa kasvuaan Emmin toimesta.



Toimitusjohtajamme takaa, että kaikki pyynnöt tulevista malleista, lesteistä ja ko’oista otetaan huomioon ja niitä ostetaan lisää vielä tähänkin syksyyn!