Huomattiin jo vähän aikaa sitten, että ollaan jämähdetty musiikin kuuntelussa vanhoihin tuttuihin suosikkeihin. No tultiin siihen johtopäätökseen et ollaan vanhoja, ei ehkä vielä numerollisesti näin kolkytplussina, mutta henkisesti. Tämän takia kyseltiin sitten teiltä uusia biisejä meidän soittolistalle!
Ylläolevasta johtuen sitten, kun mietittiin, että mitä kirjotetaan tämän viikon uutiskirjeeseen, mietittiin musiikkia. Molempien sekä Kaartisen, että Kuuselan kautta-aikojen suosikki bändit on tullut Britanniasta, Beatles, Rollarit, Oasis... Tätä aasinsiltaa käyttäen päädyttiin sitten tutkimaan miten britit ja eritoten sikäläinen nuoriso on pukeutunut. Kun kelataan melko kauas, on meno nuorten aikuisten kohdalla näyttänyt aikalailla tolta ylläolevalta menolta. Noilta vuosikymmeniltä ei musiikkia ole tarttunut listoillemme vaikka Mick Jagger onkin aataminaikainen!
Kun skipataan pari vuosikymmentä ja tullaan 70-luvun ja 80-luvun taitteeseen Modit sekoittuvat huligaani-kultuurin aatelistoon Kasuaaleihin. The Jam ja Paul Weller pysyvät edelleen tänä päivänä Kuuselan kuuntelussa ja inspiroivat häntä myös tähän asuun! Ikävä kyllä Aquascutumin klassikko huivi odotti vielä tässä vaiheessa R-kioskilla noutoa!
Seuraavan pukeutumistyylin halusivat molemmat larpata läpi, Kuusela kuitenkin neljä kertaa useammin salilla käyneenä voitti oikeuden itselleen! Tuli 90-luku ja tuli britpop ja yksi ylitse muiden oleva tyyli-idoli Liam Gallagher, joka on edelleen yksi koko maapallon tyylikkäimmistä janareista! Rokkitähti sekoittaa edelleen täydellisesti kasuuali-kulttuuria sekä mod-kulttuuria erittäin onnistuneesti pukeutumisessaan! Tarpeeksi usein Kaartinen & Kuusela liikkeessä asioidessasi et voi olla kuulematta, yhden tai molempien Gallgaghereiden musiikkia!
Sitten päästään, jopa Kaartiselle vaikeaan aiheeseen 2010-2020-lukuun. Chav-kulttuurin, sekä grime-, että drill-rapin nousun myötä myös brittinuorten pukeutuminen ja musiikki on pikkuhiljaa pudottanut meidät kelkasta. Vaikka Kuuselan mielestä Kaartinen välillä pukeutuukin iälleen liian nuorekkaasti...ja kuuntelihan Kaartinen vuoden 2009 pelkästään brittiläistä rap-sekä grime-musiikkia.
Molempien onneksi kasuaali-kulttuuri voi edelleen hyvin!
Haluammekin kehittää itseämme ja musiikki makuamme sekä aloittaa Vaatturiliike Savimaan vieraana 8.2.2021 uudella soittolistalla, joten mikäli sinulla on jokin ehdotus listallemme olethan yhteydessä! Kaikki meidän soittolistojemme ulkopuoliset kappaleet ovat tähän asti päätyneet uudelle soittolistallemme!
MUISTATTEHAN ETTÄ OLEMME VIIMEISTÄ KERTAA VÄHÄÄN AIKAAN 6.2.2021 ARKADIANKADULLA JA MUUTAMME UUDENMAANKATU 32:n VÄLIAIKAISESTI VAATTURILIIKE SAVIMAAN LUOKSE!