Frendit - Ville Vähäkoitti


Jos pitäisi ulkoa kysellä kuka helvetti Kaartinen & Kuuselassa tuntee henkilökohtaisesti Personal Trainerin, saatika ihmisen jolla on liikuntatieteiden maisterin koulutus olisi sinun arvaus yhtä hyvä kuin meidänkin! No me vannotaan kuitenkin et tunnetaan...! "Kyse on siis Kaartisesta, jonka nykyhabituksesta ei heti uskois et skloddi on urheillu joskus 6 kertaa viikos..." Kuusela toteaa nykyisenä munkkapyöräilijänä.
Kaartinen kuitenkin joskus pelasi jalkapalloa ja silloin tällöin joukkueurheilulajeissa sattuu jäämään ystäviäkin takataskuun! "Kaartinen ei kyl aikanaan tehnyt tutustumista hirveen helpoksi!" Maisterismies Vähäkoitti toteaa, niin kentän sisä, kuin ulkopuolella räksyttäneestä Olli Kalervosta. Jos Kaartinen päätyi heikohkon jalkapallomenestyksen jälkeen huutamaan niin kentän laidalle kuin katsomoonkin, oli Vähiksenä tunnetun Villen matka hiukan glamourisempi.
"Ymmärsin mun vahvuudet vähä turhan myöhään, mutta kun siirryin sisälle ja pienemmälle kentälle, tie vei aina futsalmaajoukkueen leirityksille asti!" Ville kertoo ylpeänä, Kaartisen nyökytellessä vielä ylpeämpänä vieressä. "Jos muistan oikein olin piiskaamassa Ogelia ekaan futsal glooriaan!" Kaartinen maiskuttelee, Vähäkoitin raskaimpana valmentajana.
Kuitenkin edelleen silloin tällöin Kaartisellekin iskee urheilupiikki ja tämän vuoden alussa hän päättikin palkata Vähäkoitin kunnostamaan koko firman uuteen uskoon! "Se on ihana, kun Kaartisen päätöksistä ei kärsi aina pelkästään Kaartinen..." Veijonen toteaa tämänkertaisen kuntotestin jälkeen. Kun Kaartinen ja Vähäkoitti sitten vuoden alussa päättivät tavoitteet, olivat ne selkeät; firma jaksaisi paremmin. "Ilman tavoitteita ei kannata ikinä tehdä hommia: On tärkeää, että jokaisen kanssa löydetään realistinen ja motivoiva tavoite, jotta pystytään yhdessä rakentamaan sellainen palapeli, että päästään tavoitteeseen" Vähäkoitti toteaa totuttuun ammattimaiseen tapaansa.
Jos Vähäkoitin kaikesta tekemisestä huokuu ammattimaisuus, niin sama haisu tulee myös koko Kaartinen & Kuusela yritysestä. "Ammattimaisuus huokuu lähinnä sillä tavalla, että osasta yrityksen ihmisistä huomaa liikkuvuustestien perusteella, että aika vietetään lähinnä ompelukoneella" Vähäkoitti toteaa kuntotestien liikkuvuuspuolesta... Kuntotesteissä jäi parannettavaa tälläkin kerralla, mutta onneksi yrityksestä puolet ovatkin jo käytännössä aktiivisia kuntosalikävijöitä. "Eiku ihan oikeesti oon nähny Kaartisen kerran salilla..." toimitusjohtajan kanssa saman kotisalin jakava Puusti kertoo. 
Kuitenkin kuntotestit olivat taas kerran selkeä innostus ruiske koko firmalle. "On kiva nähä et mis menee ja mitä vois tehä, et jaksais vielä paremmin" Kuusela toteaa energiaa puhkuen. "No just näin! Mun työhän on paljolti saada ihmiset innostumaan liikkumaan ja näkemään sitä kautta tuloksia niin omassa terveydessään kuin jaksamisessan!" Vähäkoitti intoilee täydellisessä, mutta hänelle poikkeuksellisessa 70-luvun tähtivalmentaja tyylissään. "Mun mielestä onnistuin täysin yhdistämään valmentajaroolin ja ton habituksen tähän pukeutumiseen!" Veijonen kertoo päivän parhaimmasta saavutuksestaan. "Kehitys loppuu tyytyväisyyteen!" Kuusela päättää napauttaa Veijosen ja muun firman maanpinnalle.
Jos sinua kiinnostaa parantaa omaa elämänlaatuasi voimme koko Kaartinen & Kuuselassa lämpimästi suositelle Vähiksen palveluita! "Ja jos haluat tietää kuka on firman kovin leuanvetäjä ni slaidaa deeämmiin" Kaartinen puhkuu testien ainoan osallistumisen jälkeen...
Kuka? Ville Vähäkoitti 
Ammatti? Valmentaja, Kouluttaja ja Liikuntatieteiden maisteri
Intohimo? Jalkapallo ja espoolainen perhe-elämä
Suhde vaatteisiin? Haluaisia pukeutua kuin Mario, mutta joutuu menemään kollareilla
Suhde Kaartinen & Kuuselaan? Ystävä + Valmentaja
Yllättävän urheilullisin terveisin,
Kaartinen & Kuuselan hikinen porukka ja Vähis