Irtotakkien lankojen vääntämistä Panulle


Päätettiin kysyä firman viimeisimmältä hankinnalta Puhakan Panulta, et mistä kirjotetaan tällä viikolla. ”Näin maallikkona ja entisenä elektroniikan myyjänä eniten kiinnostaa; mitä irtotakit on syönyt ja tietty et mihin näitä voi käyttää!??” Panu heiluttaa innoissaan ensimmäistä käteen sattunutta irtotakkia.
Meidän firmallamme on varsin värikäs irtotakkien käyttöhistoria, mikä ei tässä vaiheessa liene kellekään yllätys. Panu kävikin läpi kierroksen ja kysyi työntekijöiltä erikoisimpia irtotakkien käyttötarkoituksia. ”Peittona” tuli yhdestä suusta firman vanhimmilta ja nopeiten reissuissa ”nukahtavilta” tyypeiltä.


 
Veijosenkaan vastaus ei yllätä: ”Olen tietenkin tarjonnut omaa takkiani deittieni harteille illan viiletessä auringonlaskua kohden” firman nuorin vastaa etänä koulusta, oletettavasti fedoraa nostaen. Puusti sen sijaan yllättää kaikki kertoen käyttävänsä irtotakkia, kun haluaa esittää, että nostaa 80kg:a penkistä. ”Siis mitä ihmettä” firman vahvin Puusti tavoitetaan kommentoimaan.
 


Oikeasti haluttiin kertoa myös, että Kaartisella meni hermot ja hän repi Isaian takin kokonaan auki. ”Ajattelin vaan, että on helpompi kertoa konkreettisesti Panulle, miksi tuote maksaa enemmän kuin toinen!” Kaartinen kertoo; katsoen samalla pahoitellen tuotteidenhinnoittelija Veijosta. Panu olikin tyytyväinen, sillä kerrotaanhan tietokoneissakin selkeästi mitä ne sisältävät. ”Tuntuu ihmeelliseltä, et voit myydä tuhansia maksavia irtotakkeja ilman, et kerrot mitä siel on sisäl…” Kuusela ihmettelee.


 
Mitä sitten sieltä irtotakin sisältä sitten löytyikään...?
 ”Isaia oli ollut jälleen kerran nälkäinen!” Kaartinen tekee maiskutusääniä muiden pyöritellessä päätä.
 
-Irtoliina, joka tukee etukappaleen sekä olkapään takissa (villaliinaa napolilaiseen tapaan, Full canvas -rakenne, ei liimakankaita)
-Rintatoppaus, jolla saadaan volyymia/drapea rinnalle (tässä tapauksessa villavanua)
-Tämän lisäksi tukikankaina sisältä löytyi myös kauluksesta (vahva pellavaliina)
-Sekä olkatoppauksia(puuvillaa/villaa)

Mikäli haluatte kysellä omien pukujenne rakenteista, niin tervetuloa repimään vaatteita raivolla Kaartisen kanssa!

Hyvien vaatteiden lähettilästerveisin,
Olli, Simo, Heli, Juho & Panu