Seuraava postaus on yhtä ristiriitainen kuin merkin oma historia. ”Hugo Ferdinand Boss, oli ikävä kyllä 1930-luvulla perustamansa merkkinsä kanssa tukemassa erästä surullisen kuuluisaa puoluetta…” Kuusela kertaa merkin historiaa. Siitä puolueesta ja Hugo Bossin perustajasta voitte lukea lisää Wikipediasta, me pyrimme tässä postauksessa perkaamaan merkin kasvua 4,2 miljardin liikevaihdon yritykseksi.
Ei liene salaisuus, että kalliiden merkkien rakastaja toimitusjohtajamme on ruotinut joskus varsin kovaan sävyyn nykyisellään Valentino Groupin omistamaa Bossia. ”Olin ennen puristi; kaikessa piti olla irtoliinat, käsintehtyjä yksityiskohtia ja maailman parhaat kankaat” Kaartinen kertoo varsin jyrkästä suhtautumisestaan. Tuo ajattelutapa hölleni pikkuhiljaa Kaartisen siirryttyä normaalista toimeentulosta jälleen opiskelijaksi. ”Hinta-laatusuhteen merkitys asiakkaalle on korostunut sitten nykyisen yrityksemme avulla; Hugo Boss käytettynä pukuna tarjoaa siihen todella hyvän ratkaisun!” Kaartinen myöntyy faktojen edessä.
Hinta-laatusuhde ei kuitenkaan ollut 70-luvulla brändin ensimmäinen periaate, yrityksen käynnistäessä isoa pukutuotantoketjujaan. ”Pyhpah, saksalaiset ja tehokkuus on aina kulkenut käsikädessä!” Kuusela kertaa totuuksia. Pukujen laatu pysyi hyvänä pitkälle 1990-luvulle, tämän jälkeen monien muiden merkkien tavoin aloitettiin: uusien ala-brändien luominen ja tehtaiden ulkoistaminen. Nämä seikat vaikuttivat lopulta voimakkaasti ihmisten laatumielikuvaan. ”Eikä ikävä kyllä pelkästään mielikuvaan, 2000-luvulle tullessa ne hyvän puvun tekoperiaatteet oli monista merkin puvuista unohtuneet ja omien tehtaidenkin toimintaa oli liiaksi ”tehostettu”” Kuusela puhahtaa, kuitenkin mainiten että puvut olivat mielestämme edelleen hyviä hinta-laadultaan, mutta suurimmiksi osin vain käytettynä.
Brändin alkuperäisen räjähdysmäisen kasvun takana oli tehoajattelun sijasta vuonna 1975 tapahtunut rekrytointi, suunnittelijaksi palkattiin Werner Baldessarini. ”Mikäpä voisi mennä pieleen, kun palkkaa Saksaan itävaltalaisen johtajan…” Etikettipanu pamahtaa paikalle. Ehkä italialaiset sukujuuret auttoivat, sillä Werner Baldessarini oli kantava voima brändin aikaisemman uniformuajattelun kääntämiseksi muodikkaammaksi. ”Herra Baldessarini päätyi myös siihen ratkaisuun, että perusti Hugo Bossille luksus sisarmerkin, joka kantoi hänen nimeään…” Kuusela mainitsee, lisäten samalla, että kuulostaa ihan Kaartisen pelikirjalta..
Brändi oli suurempi lopulta, kuin ikinä ja globaaliin kysyntään vastaaminen toikin edelleen paljon laadullisia oireita. Mutta kaivatut muutokset yrityksen johdossa ja omistuksessa ovat nostaneet yrityksen tänä päivänä valtavaksi, tehokkaaksi vaatejätiksi. ”2023 sijoittu uusiin fasiliteetteihin, robotiikkaan ja kehitykseen yli 100miljoonaa euroa.” Kalle herätetään kommentoimaan koulun käytäviltä. Mitä Hugo Boss sitten edustaa meille tänä herran vuonna 2024? ”Ei muotia, roadmaneilta tuttu Boss alamerkki jyrää, ei oikein laatuakaan, premium+” Kaartinen analysoi nopeasti, firman kaupalliseksi pahaksi.
”Vaikkei Boss tule koskaan palaamaan 70-90-luvun laatuvaatteiden valmistajaksi, ei yritys voi olla läpeensä paha, jos ottaa catwalkille Dj Khaledin kävelemään!” Miamissa muutaman vuoden asustanut Mr Worldwide Ujo Torstai Kalle mainostaa omiaan.
Bossitellen viikonloppuun,
Kaartinen & Kuusela
Hinta-laatusuhde ei kuitenkaan ollut 70-luvulla brändin ensimmäinen periaate, yrityksen käynnistäessä isoa pukutuotantoketjujaan. ”Pyhpah, saksalaiset ja tehokkuus on aina kulkenut käsikädessä!” Kuusela kertaa totuuksia. Pukujen laatu pysyi hyvänä pitkälle 1990-luvulle, tämän jälkeen monien muiden merkkien tavoin aloitettiin: uusien ala-brändien luominen ja tehtaiden ulkoistaminen. Nämä seikat vaikuttivat lopulta voimakkaasti ihmisten laatumielikuvaan. ”Eikä ikävä kyllä pelkästään mielikuvaan, 2000-luvulle tullessa ne hyvän puvun tekoperiaatteet oli monista merkin puvuista unohtuneet ja omien tehtaidenkin toimintaa oli liiaksi ”tehostettu”” Kuusela puhahtaa, kuitenkin mainiten että puvut olivat mielestämme edelleen hyviä hinta-laadultaan, mutta suurimmiksi osin vain käytettynä.
Brändin alkuperäisen räjähdysmäisen kasvun takana oli tehoajattelun sijasta vuonna 1975 tapahtunut rekrytointi, suunnittelijaksi palkattiin Werner Baldessarini. ”Mikäpä voisi mennä pieleen, kun palkkaa Saksaan itävaltalaisen johtajan…” Etikettipanu pamahtaa paikalle. Ehkä italialaiset sukujuuret auttoivat, sillä Werner Baldessarini oli kantava voima brändin aikaisemman uniformuajattelun kääntämiseksi muodikkaammaksi. ”Herra Baldessarini päätyi myös siihen ratkaisuun, että perusti Hugo Bossille luksus sisarmerkin, joka kantoi hänen nimeään…” Kuusela mainitsee, lisäten samalla, että kuulostaa ihan Kaartisen pelikirjalta..
Brändi oli suurempi lopulta, kuin ikinä ja globaaliin kysyntään vastaaminen toikin edelleen paljon laadullisia oireita. Mutta kaivatut muutokset yrityksen johdossa ja omistuksessa ovat nostaneet yrityksen tänä päivänä valtavaksi, tehokkaaksi vaatejätiksi. ”2023 sijoittu uusiin fasiliteetteihin, robotiikkaan ja kehitykseen yli 100miljoonaa euroa.” Kalle herätetään kommentoimaan koulun käytäviltä. Mitä Hugo Boss sitten edustaa meille tänä herran vuonna 2024? ”Ei muotia, roadmaneilta tuttu Boss alamerkki jyrää, ei oikein laatuakaan, premium+” Kaartinen analysoi nopeasti, firman kaupalliseksi pahaksi.
”Vaikkei Boss tule koskaan palaamaan 70-90-luvun laatuvaatteiden valmistajaksi, ei yritys voi olla läpeensä paha, jos ottaa catwalkille Dj Khaledin kävelemään!” Miamissa muutaman vuoden asustanut Mr Worldwide Ujo Torstai Kalle mainostaa omiaan.
Bossitellen viikonloppuun,
Kaartinen & Kuusela