K&K-Osoitus legendoille


Kaartinen on vahvasti sitä mieltä, että maailma on täynnä hyvän tyylin omaavia ihmisiä, mutta vain vähän erittäin tyylikkäitä ihmisiä. ”En usko, et Kaartinen ilmasi asiaa ihan näin positiivisesti…” Kuusela arvelee kellarista. Tämä postaus onkin omistettu niille muutamille osaajille, joilla on mitä mahtavin tunnistettava tyyli. ”Muistetaan nyt hieno ero tyylin ja vakiintuneen pukeutumisen välillä!” Kaartinen koputtelee nokkaansa.

Postauksen innoituksen aiheuttikin tällä kertaa muutaman viikon sisällä tulleet ilmoitukset ikonisen tyylin omaavan ihmisen poismenosta. ”Vaikka ihmisistä voi ja saa aina olla montaa mieltä, on näiden hahmojen tyyli painautunut meidän firmamme vanhimpien kalloon erittäin tukevasti” Kaartinen kertoo. 
Suomen eksentrisimpiin hahmoihin sekä pukeutumisen, että näkemyksiensä puolesta kuulunut Juhan AF Grann kuuluikin osana Espoolaisen nuoren Kuuselan elämään. ”Ufot kiinnosti ja vaikka en oo yhtä kosminen, enkä yhtä keisarilta näyttävä, kuin JAG, niin halusin tällä kuval välittää mun kunnioituksen sen tyylille” Kuusela välittää terveiset avaruuteen ja iankaikkisuuteen. 
The JAG:n tyyliin kuuluneet viikset ja laitetut hiukset olivat pohja, joiden päälle oli helppo lisätä lasit ja loppuun asti mietityt vaatteet. ”Kuvista päätellen mies myös käytti laatuvaatteita, ja myös matkusti tyylillä!” Veijonen osoittaa firman kunniapaikalle päässyttä Grann Productionin maailmaa nähnyttä Rimowaa.
Monet klassisen pukeutumisen tyyli-ikonit ovat menneet vielä tälläkin vuosituhannella yksinkertaisella kaavalla. ”Puku, solmio ja lasit, yksinkertaista, mutta hyvin kannettuna niin kaunista!” Kaartinen palaa pukeutumisinnostuksensa juurille, kuitenkin lähettäen kosmisia aaltoja suuremmille voimille.
Harva kuitenkaan löytää omaa tyyliään, suuri osa ei ikinä, mutta moni pukeutuu silti hyvin. ”Miten sä voit sit löytää oman tyylin?” Veijonen kysyy Kaartiselta ihmeissään. ”Pukeudu mukavasti, laatuun ja kuuntele sydäntä pukeutumisessakin!” Kaartinen jakaa elämänohjeita pojalle. ”Eiku ihan oikeesti…” Kuusela keskeyttää kuvauksen ja kirjoituksen.
Kerro meille sun lemppari suomalainen pukeutuja ja voit voittaa tän boksin BEATLES SUKKIA!!!( Happy Socks x Beatles 41-46 kokoisia sukkia boksissa 6kpl) "Suosittelen kertoo meille et Kaartinen on tyylikkäin pukeutuja ikinä...suattaapi olla et nostaa osakkeita..." Puusti kertoo.
Levätkää rauhassa,
Kaartinen & Kuusela