Kaupunkisafari


Kesä vaatii irrottautumista arjesta, eikä suomalaisenkaan tiikerin tarvitse päästä raidoistaan irti. ”Joten postaus saattaa sisältää juhlimisvaihtoehtoja, vaikkei enää niin juhlita!” Kuusela kertoo nuorison pyörittäessä päätään puolelta toiselle viikonlopun jäljiltä.


Kallen tanssilattia ja alakerta ovat olleet suomalaisia klassikoita yli Kaartisen ja Kuuselan ikäluokan ja edelleen, joten sitä ei tarvitse mainita. ”Mutta safaritakin ulkoilutuksesta puhuessa ei voida olla mainitsematta Mummotunnelia!” Veijonen huutaa käytyään viettämässä kerran tuossa pahuuden pesässä illan, josta puhutaan tietyissä piireissä edelleen.



Puumien metsästyksestä puhuttaessa safaritakki, pellavapaita sekä leveät vaaleat housut saattavat olla jopa ”liikaa”. ”Kysyttiin tätä 35-vuotiaalta parisuhteessa olevalta kollegalta, ja saatiin vain tuhahdus...” Veijonen puolustautuu sanomalla perineensä möläyttelyn entiseltä johtajalta. Kukaan meistä ei ole tuon Veijosen illan jälkeen käynyt Mummotunnelissa, joten emme voi vahvistaa nykyistä pukukoodia, mutta Veijonen väittää nähneensä silloin Kaartisen pussailleen tuplarivisessä smokkitakissa tanssilattialla. ”Sehän ei ole kaukana safaritakista!” Kuusela herää puolustamaan uutiskirjeen tähdeksi valittua takkia.



Laura ja muu väki heräävät lähes seksistisen kappaleen jälkeen puolustamaan yrityksen arvoja. ”Ihan kaikki rakkaus on tärkeää!” Laura huutaa. Arvatenkin koko yrityksemme mielestä ykkösvalinta safaritakin käytölle on pikniktreffit! ”A) takapuoli valkoisista housuista pitää saada suojattua, ja b) safaritakin saa laskettua sen tulevan rakkaan harteille illan viiletessä!” Alfonsista kuoriutuu Töölön oma romantikko.



Jos safaritakki on sinulle kirjaimellisesti kuumissa oloissa käytettävä takki, suosittelemme kokeilemaan aurinkoisena päivänä koko pellavaan pukeutumista ja Vuosaaren metroasemarakennuksessa seisomista. ”Viidelle ensimmäiselle, joka seisoo, istuu tai makaa safaritakissa kaksi tuntia putkeen aurinkoisena päivänä Vuosaaren metroasemalla, lupaan 50 € lahjakortin!” Kuusela hikoilee pelkästä ajatuksestakin.



Loppuun asti hikoillut vaatteet voi viedä turvallisesti Tuijan kiusaksi Telakan pesulaan. Ja vinkit vielä kevyempään pukeutumiseen meidän ajanvarauksella tai ryysimällä ovesta sisään aukioloaikojen puitteissa.

Kesällä runsaasti hikoillen,
Kaartinen & Kuusela