Lauri Elfving työntekijäesittely


Kaartinen & Kuusela ylpeänä ilmoittaa saaneensa haltijasiipensä kuntoon lisätessään yritykseen uuden työntekijän! ”Mitä helvettiä sä kirjotat…” Kuusela herää suojelemaan Elfvingiä. ”No siis firmasta saa tätä nykyä palvelua myös sil normaalilla haltijakielellä eli ruotsilla!” Kaartinen kertoo tiistaisin ja torstaisin töitä tekevästä Elfvingistä. 
Kaartinen ei puhu täyttä lööperiä; sillä kovan kiireen vuoksi päädyimme palkkaamaan pääveijosveteraanin Lauri Elfvingin. Mutta eipä se kyllä täyttä tottakaan puhu! ”Kaartinen kai tajuut etten puhu edelleenkään hirveen hyvin ruotsia!” Elfving toitottaa kuudetta kertaa. ”Jos toimitusjohtaja on jotain päättäny, ni se ei kyl vanhana härkänä sitä muuta…” Kuusela kertoo Elfvingille toisiksi vanhimman jästin jääräpäisyydestä.



Lähes pakkomielteistä oli myös Kaartiselta yritys hankkia juuri sopiville päiville työntekijää. ”Ku Elfving käveli sisään ja sano et sil ois aikaa tiistaisin ja torstaisin, mä loikin sisäisesti tasajalkaa!” Kaartinen puhkuu täynnä henkistä energiaa. Vaikka Elfvingillä on kokemusta juuri tästä kyseisestä vaatekaupasta ja myynnissä olevista vaatteista, kokee hän silti itse olevansa noviisi. ”Hitto miten paljon uutta asiaa tuli ekana päivänä!” Elfving kertaa, hemmojen kantaessa alavarastosta kymmeniä uusia tuotteita jälleen esille. 



Yrityksellä on kuitenkin kova luotto siihen, että Elfving sisäistää firman tavat ja tuotteet melko nopeasti! ”Sen verran usein se on myyny täällä itelleen ja kavereilleen et luotto on vahva!” Veijonen ynnää yks plus yhtä. ”Mä toivon ettei sisäistä seuraavia tapoja: adhd, liiallinen kahvinjuonti, kiroilu, toistensa kutittaminen…” Puusti kertaa yläkerran pahimpia tapoja, Elfvingin lukiessa sopimuksen koeaika kohtaa uudelleen suurennuslasin kanssa.

Koko yrityksellä on kuitenkin vahva luotto siihen, että firman suurimmat aivot omaava kauppiksen oma poika Elfving tuo oman persoonansa kautta firmaan älykkyyden lisäksi myös omaa tyyliään ja rauhallisuutta!



Kuka? Lauri Elfving
Ikä? Firman neljänneksi vanhin! 
Koulutus? Kauppatieteiden ylioppilas
Intohimo? Vaatteet tietenkin!
Pukeutumistyyli? "Preppykauppis" kuulemma
Tavattavissa? Tiistaisin ja torstaisin 
Suosikki urheiluseura? Tappara!!
Suosikki bändi? Wings
Koko Kaartinen & Kuuselan koulutusoppimäärää sadoilla pisteillä nostaen,
Elfving & muu poppoo