Olemme yleensä aina myöhässä kaikessa, mutta ei enää! ”Onko aika pellavan: jo loistaa aurinko kuuma: aloittaen kesän: tuoden kaikille kuuman huuman!” Kuusela lausuu astuessaan yhtä sekavan, mutta pääsiäisteemaisen ruokapöydän eteen. Tämä postaus on meidän paluu juurillemme ja samalla ilmoitus, että kesävaatteet ovat nyt esillä! ”Shortseista kiisteltiin, että tuodaanko esille ja no nyt ei tuotu…” Kuumaverinen Kuusela hävisi kädenväännön nuoremmilleen. (Postaus sisältää lopussa arvonnan!)
Noin neljä vuotta sitten otimme pääsiäiskuvat evakkotilassamme Uudenmaankadulla pukien päällemme vain keltaisia vaatteita ja syöden vihreitä kuulia! ”Paljastukset kulisseista kertoo, ettei ollut energiaa tai rahaa hakea myöskään mämmiä kaupasta…” Kaartinen muistelee neljän vuoden päähän. Nyt tilanne oli eri, vaikka muutaman ”roveen” jouduimmekin jälkikäsittelemään Kuuselan eteen. ”Notta silti enemmän pääsiäisteemainen uutiskirje kuin tuolloin!” Kuusela eläytyy arvattavaan hahmoonsa.
Vaikka Pääsiäinen tarkoittaa meille aina muutaman päivän lomaa (18.4.-21.4.2025 liike suljettu), tarkoittaa se teidän onneksenne myös akkujen lataamista ja myymälän mylläämistä! ”Tällä viikolla on tuotu niin paljon vaaleita irtotakkeja, pellavaisia vaatteita, valkoisia housuja ja kaikkea muuta kesäistä; että ensi viikkoa et halua missata!” Pikku-Olli vinkkaa uutiskirjeen lukijoille. Ja sama on tehty myös seinän toisella puolella Kaartinen Arkiston naistenvaate-valikoimalle. ”Vaikka ensi viikolla on paljon uutta; on syytä muistaa, että lisäksi molemmilla puolilla tuodaan uutuuksia joka päivä!” Laura pomppii tasajalkaa muiden hukkuessa inventointijonon alle.
Laura saikin porkkanakseen keksiä, mitä hän ja Linda esittävät, jotta pääsemme vain ja ainoastaan järkevällä tavalla esittelemään teille about neljä Arkiston kevät uutuutta! ”Vuoden kaupallisin firma!” Linda toteaa uuden työnantajansa erikoisista tavoista. Hän saikin uutena työntekijänä tehdä kevätsiivousta! ”Vaikka just tää hahmo tais jättää siivoushanskat naulakkoon…” Puhahtaa Linda siivotessaan ”emo” kollegoiden suklaamuna-jälkiä…
Siivoamisen lisääntyessä myös Kaartisen shoppailuliipasin onkin tarkoittanut koko kevään kasvanutta työmäärää, mutta onneksi varauduimme tähän uusilla työntekijöillä, lisävarastolla ja Johtajan mikromanageeramisen vähentämisellä siirtämällä hänet lepäämään kotiinsa. ”Ei siinä, yleensä viikonlopun jälkeen on seitsemän eri viestiä Kaartinen & Kuuselan puhelimessa, että mitä ”voisi” tehdä…” Pikku-Olli huokaa. ”Nytki oisin soittanu jos Laural ja Lindal olis molemmilla ollu ”sattumalta” siivousaiheiset hahmot…” Kaartinen yrittää tasata pulssiaan.
Tiistaina onkin herätettävä yrityksemme ainut ”Poika” pääsisäislevoltaan, sillä Kaartinen & Kuuselan ja Kaartinen Arkiston kesä alkaa nyt! ”Siitä pidämme huolen me!” Laura huutaa pehmeämpänä kuin koskaan.
Huomasitko postauksen sekavat kuvat? Ovatko nuo tätä päivää? Ei, ne olivat vanhan muisteloa. ”Se on teidän tehtävänne keksiä, mitä löyhästi pääsiäiseen liittyviä hahmoja me niissä esitettiin!” Espoolainen jöröjullikka Kuusela kertaa.
Arvonnan ohjeet:
-Kerro viestillä tai kirjoittamalla kommenttikenttään (Facebook, K&K-instagram, Kaartinen Arkisto instagram) neljän hahmon nimet
-Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25.4.2025 Rolex-suklaata ja 150euron lahjakortti
-”Perinteisesti kukaan ei osallistu arvontaan, vaan tehdään tätä rakkaudesta lajiin!” Kuusela kertoo
-Arvonta alkaa nyt ja kestää 25.4. klo 10:00 asti!
Ps. Olemme pääsiäislomalla loppuviikon; eli liike on suljettu 18.4.-21.4.2025. ”Ensi viikolla sitten kesäisemmin kuin ikinä!” Veijonen avaa tuntemuksiaan uusin silmin.
Kesäisin pääsiäisterveisin,
Kaartinen & Kuusela