Meille joulu tarkoittaa kolmea asiaa: leipää, lempeyttä ja lämpöä. ”Kaartisella on iskelmäviikot menossa kotona…” Kuusela huokaa hallituksen puheenjohtajan mielenterveyden puolesta. Vaikka sinua pelottaisi huominen ja mitä se tuo tullessaan, niin tartu lujempaa siihen, mikä aiemminkin on auttanut jaksamaan. Jos Arja Koriseva ei ole teille juuri se filosofi, niin kuunnelkaa mäntsäläläistä toimitusjohtajaa. ”Ne kolme perusasiaa, joita kaikki tarvitsevat, ne ovat juuri nuo Kaartisen kirjoittamat!” Veijonen tukee Kaartista.
Kaartinen & Kuusela vm. 2020
Vaikka ollaan vaatekauppa, niin näin jouluisin yksinäisyys kalvaa meidänkin sydämiämme. On ihanaa, jos ympärillä on läheisiä ja rakkautta, mutta se kolikon toinen puoli on tällä hetkellä todella kylmä. ”Minä ja me koetaan, että kivijalkayrityksenä meidän pitää jakaa rakkautta. Meillä jokaista tulee kohdella hyvin.” Veijonen kertoo yrityksen tärkeimmästä yhdenvertaisuusperiaatteesta. Periaatteidemme ja teidän avullanne olemmekin saaneet levitettyä rakkautta yhä useammalle. ”Tämä yritys on rakennettu mun ja Kaartisen ystävyyden pohjalle. Sen ympärille olemme sitten onnistuneet saamaan lisää ystäviä. Olen todella ylpeä siitä pisteestä, missä ollaan tänä jouluna.” Kuusela kertoo yrityksen historiasta.
Meidän joulumme on aina myös teidän joulunne, joten kiitos siitä, että olette olemassa: te olette meille tärkeitä. ”Meillä on vain ja ainoastaan pelkkää lovea teitä kohtaan. Halutaan tehdä tätä yhdessä ja paremmaksi juuri teidän kanssanne!” Kaartinen tavoitetaan kotoaan.
Nyt lauantaina 20.12.2025 klo 11-16 halutaankin tarjota teille alkoholilla terästettyjä sekä terästämättömiä glögejä, piparia, suklaata, yhteisöllisyyttä ja kuuluisaa lovea. ”Puolet tuon pikkujoulupäivän myynneistä menee teidän valitsemallenne hyväntekeväisyysjärjestölle, Helsinki Missiolle!” Veijonen toimitusjohtaa.
Tervetuloa siis Arkistoon ja Kaartinen & Kuuselan puolelle nyt ja tulevaisuudessa. Luvataan tulevaisuudessakin kysyä sinulta: mitä kuuluu?
Joulun aukioloajat:
23.12. klo 12-18
24.-26.12. SULJETTU
27.12. klo 11-16
31.12. klo 12-16
1.1.2026 SULJETTU
6.1.2026 klo 12-18
Hyvää joulua toivottaen,
Kaartinen & Kuusela & Arkisto
Rauhallista joulua!