Vaatekaapin sisällön keväthuolto


Kaartisella & Kuuselalla on ollut mieletön kevät, siis ainakin olosuhteisiin nähden! Tämä on huomattu myös kotona missä on hoidettu tavallista tehokkaammin keittiöiden lisäksi kaappien uumenissa olevia vaatteita! Kun nyt kevät on vihdoin saapunut ja lämpimät vaatteet siirretty talvisäilöön, on ollut myös syytä tarkistaa vaatteiden kevätkunto ja huoltaa talvivaatteet kesäteloille!
Kaartinen & Kuusela liikkeen olemassaolon ajan on Olli kiusannut Simoa hänen hamsterimeiningistään, milloin mitäkin kankaanpalasta on Kaartisen mukaan hillottu erinäisissä muovipusseissa turhan päiten. "No kun katsotaan kotona löytyvien vaatteiden määrää, ei Kaartinen ole kyllä yhtään vähempi hamstraaja", Kuusela toteaa.
Kaartinen ei tästä hetkahda sillä hän tituleeraa itseään vaatekeräilijäksi, tämä "vaatekeräilijä" on kuitenkin joka sesongin vaihtuessa saman ongelman edessä: puoli vuotta sitten viimeksi päällä olleet vaatteet eivät istu toivotulla tavalla tai vaaleiden housujen lahkeet ovat loskan värjäämät.
On ammattiauttajia ja sitten on Kuusela, joka on aina valmis auttamaan, kun vaatteet eivät istu! Kaartiselle ehtymätön tuki ja turva löytyy siis melko läheltä. Painon vaihtelua on vaikea ennustaa vaatteissa ja suosimmekin omiemme kuin myymiemme/valmistavamiemme vaatteiden kohdalla isoja saumavaroja ja järkeviä saumarakenteita, jotta vaatteita on helppo muokata, niin isommaksi kuin pienemmäksikin. "Tämän takia mun vaatekaappi on täynnä laatua" Kaartinen kehuskelee, Kuuselan heiluttaessaan päätä.
Jos Kaartinen on hoitanut talvivaatteiden kesäteloille laittamisen sullomalla vaatteensa vaimonsa puolelle. On Kuusela hoitanut homman kotonaan huomattavasti paremmin. Ennen teloille laittoa Kuusela pitää huolen, että jokainen vaate on höyrytetty ja harjattu erittäin säntillisesti. Hän lisäksi taittelee vaatteet kauniisti kannelliseen muovilaatikkoon suojatakseen vaatteensa kaikilta mahdollista tuholaisilta. Tilalle otetut kesävaatteet Kuuselahan on jo tuulettanut ja vielä varuilta myrkyttänyt koko vaatekaapin sisällön.
"Kari Raid ja normi Raid on Kuuselalle niin tärkeitä", Kaartinen toteaa yrittäessään olla nokkela.
"Vaatteiden tahroista olisi syytä huolehtia heti niiden syntyessä, jotta ne on helpoin saada irti", muistuttaa pesulan mies Kaartiselle tämän tuodessa viime vuoden kesähousut pesulaan. Kuuselan säntillisyydestä johtuen hän ei kärsi samasta ongelmasta, tämän takia tässä ovat teille top 3 Kuuselan vaatehuolto vinkkiä!
1. Osta laatua! Painon vaihdellessa vaatteiden muokkaaminen on helppoa ja vaatteet kestävät muutoinkin kauemmin käyttöä.
2. Tahrojen tapahtuessa, mikäli kotikeinoin tahra ei ole poistettavissa, vie heti pesulaan ja pidä mielessä mikä aine aiheutti tahran. 
3. Pidä huolta säännöllisesti vaatteista: muista harjata, tuulettaa, höyryttää ja antaa lepoa vaatteille.
Palvelemme edelleen normaalisti, mutta jos haluat yksilöllisen ajan olethan meihin yhteydessä, niin järjestetään!