Blogi RSS



BORN IN THE USA

Mennään vasta ensimmäistä kuukautta vuodesta 2021 ja sekä Kaartisella, että Kuuselalla tuntuu päät humisevan tyhjyyttä. Kuitenkin molemmat ovat janttereita, jotka saattavat inspiroitua tyhjästä. No tällä kertaa ei tarvitse edes inspiroitua tyhjästä sillä jostain syystä ihmiset tuntuvat puhuvan Amerikan Yhdysvalloista. Tehtiin niin, että molemmat sai valita itselleen lähimpänä sydäntä olevat amerikkalaiset tyylit! Kaartisen eka tyyli oli ns. "nobrainer" sillä hän löysi hummerin muotoisen pullonavaajan viime sunnuntaina! Kukapa näin Suomesta katsottuna joisi enemmän olutta Atlantin tuolla puolen kuin "metsurit"! Jos Kaartisen ensimmäinen valinta oli helppo, oli Kuuselan vastaava vielä helpompi! Vielä kuusi vuotta sitten Kuuselalla oli bolo-solmio kokoelma kotonaan. Kuusela kokee edelleen, että hän on ollut edellisessä elämässään karjapaimen, näinä päivinä hän pääsee kaitsemaan vain Kaartisen kahvinjuontia. Onneksi kuvia varten bolokokoelman rippeet...

Lue lisää



Matkustustakki vuonna 2021

Me Kaartinen & Kuuselalla uskotaan kohtaloon. Ainakin silloin ja sen suhteen, jos saadaan joltain vintage päällystakkikangas! Jostain syystä Kuusela halusi tehdä itselleen päällystakin kankaasta, mutta niin vain muutaman bischofshofenin ja Kaartisen raskaan inttämisen jälkeen idea oli muuttunut! Kaartisen esimerkki vaatturin ryhdistä! Kuka tekee vuonna 2021 Travel jacketin/matkustustakin? No Kaartinen & Kuusela tietenkin! Halusimme tehdä irtotakin, joka ei ole irtotakki. Halusimme takin joka olisi käytännöllinen, sekä bussiin, junaan, että ihmiselle joka kävelee töihin.  Mitkä ongelmat nämä vaatturit haluavat ratkaista vuosimallin 2021 matkustustakin kohdalla? -Stadin blosis / kylmyys (Eihän täältä muualle pääse...) -Taskut seuraaville asioille: avaimet, lompakko, kännykkä, airpodit, koirankakkapussit ja maski -Käyttömukavuus Päällystakkikankaan käyttö ratkaisee osan lämpöongelmasta, kuitenkaan Helsingin viimaan se ei voi olla ainoa ratkaisu. Kaulaa suojaamaan turvaudumme perinteiseen Travel...

Lue lisää



Kengät, stiflat, tsengat, pläägät

Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Siinä missä Kuusela on kieltänyt Kaartiselta muutaman lempinimen käytön hänelle, kengistä Kaartinen saa vielä käyttää useampaa nimitystä. Onhan rakkaalle lapselle suotavaa olla useampi nimi! Mikä tekee hyvät kengät?Merkki, ei välttämättä. Väri, ei todellakaan. Nahan laatu, kyllä. Tekotapa, kyllä. Mistä tunnistan laadukkaan kengän? Näin kenkämaallikkona sekä Kaartinen ja Kuusela ovat joutuneet opettelemaan monta asiaa kengistä vuosien varrella. Siinä missä Kaartinen aloitti opettelemalla listoista kaikki kalleimmat kenkämerkit, keskittyi Kuusela siihen, miten kengät oli valmistettu.  Vaattureille opiskeille kaveruksille oli selvää, että kuten puvuissakin paljon ratkaisee se miten tuote on tehty ja mitä se pitää sisällään. Goodyear welt oli rakenne, joka Kaartisen kalleimmatkengät-listauksen kengissäkin korostui, aivan sama tekotapa joka tuli Kuuselan eteen. Tämä johtikin molemmat pojista keskittymään pääosin englantilaisiin...

Lue lisää



Kaartinen & Kuuselan vuoden 2020 kertaus!

Meillä on ollut ihan älyttömän kiva vuosi, jos näin saa sanoa! Suurin osa kiitoksesta kuuluu teille! Tässä meidän vuosi kuvin ja sanoin:Aloitettiin vuosi päättämällä, että parisuhteemme ovat tärkeämpiä, kuin ylimääräiset vaatteet olohuoneessa, keittiössä, kaappien päällä ja alla. Tätä varten päätimme perustaa vaatekaupan. Tämä päätös sinetöitiin meidän ensimmäisellä yhteisellä konferenssireissullamme Tukholmaan, Markku Aron tahdissa! Tämän ansiosta Keskiyön aikaan on meidän vuotemme kuunnelluimpien joukossa!Konferenssin jälkeen kuitenkin suunnitelmat meni uusiksi sattuneesta syystä... Kesän tultua aloitettiin kuitenkin kuumeisesti etsimään liiketilaa. Alustavat suunnitelmat Punavuoresta muuttuivat melko nopeasti Töölöön, koska sekä Kaartinen veneillessään, että Kuusela mökin saunanlämmössä olivat huomanneet kaivanneensa jo vuosia rauhallisuutta.Yritettiin etsiä remppakuvia liikkeestä, jotta voitaisiin bluffata, että oltaisiin tehty liiketilan kalusteiden asennus edes itse, vaikka oikeasti meidän lakimies teki kaikki tarvittavat korjaukset ja...

Lue lisää



Kaartinen & Kuuselan perinteinen joulukirje teille

Kaartinen & Kuusela ovat jouluihmisiä siinä missä seuraavakin tyyppi. Kuuselan vahvuuksiin kuuluu lahjojen paketointi pehmeän glögin keitto ja Kaartisen vahvuuksiin kuuluu lähinnä joulupotrettien kuvaajan hankkiminen. Jouluarvonta suoritettiin eilen sulassa sovussa Instalivessä, valvojan valvovan katseen alla ja voittaja on saanut tiedon voitostaan!Nyt kun arvonnan lisäksi nämä kaikki kaksi muuta jouluvalmistelua on tehty Kaartisen & Kuuselan osalta, on aika toivottaa teille kaikille mitä ihaninta joulua!  Joulunajan poikkeusaukioloajat: 24.12.2020 Suljettu 25.12.2020 Suljettu 26.12.2020 Suljettu 31.12.2020 Comme ci comme ça 1.1.2021 Suljettu

Lue lisää