Blogi RSS



Kaartinen & Kuusela(liike) 1-vuotta

Sekä Kaartinen että Kuusela ovat tänään ja tällä viikolla(ja tässä kuussa) juhlatuulella. Syykin on tällä kertaa selkeä; ei kenenkään muun synttärit kuin oman liikkeemme synttärit ovat nyt, tänään ja tässä kuussa! "Oikeastaan oltiin ekaa kertaa auki 1.9.2020, mutta kyllähän Kuuselakin ymmärtää, että synttärit on hyvä syy iloita mennyttä vuotta kuukauden verran" Kaartinen toteaa yleensä niin tarkalle Kuuselalle, joka vastaa yhdellä hyväksyvällä nyökkäyksellä ja leveällä hymyllä. Kuten ollaan jo aiemminkin yritetty ilmaista, niin ollaan oltu koko tää aika älyttömän kiitollisia kaikesta avusta, jota ollaan, rakkaiden lisäksi, saatu tuntemattomattomiltakin ihmisiltä. Apua ollaan onneksi saatu enemmän kuin tarpeeksi. "Kiitos!" Kuusela tiivistää tunteensa ensimmäisestä yrittäjyysvuodestaan. Tän lisäksi ollaan kiitollisia siitä, mitä kaikkea ollaan saatu tehdä. "Muutama vuos sitten me ei voitu ees kuvitella, että saadaan hiki hatussa ommella pienessä...

Lue lisää



Työharjoittelijan lempinimen alkulähteillä!

Meillä Kaartinen & Kuuselassa on ollut kesän jäljiltä ikävä lämpöä, aurinkoa, hikeä ja ennen kaikkea Veijosta. "Siis meidän entistä työharjoittelijaa, joka käy enää keskimäärin kaks kertaa viikossa "moikkaamassa" meitä", Kaartinen haluaa erotella Suomen kuuluisimmat Veijoset. Veijosikävä sai meidät muisteloimaan meidät miksi Veijosesta tuli Veijonen eikä esimerkiksi Juho. Samaa mietti aikanaan varmasti myös Veijonen, kun jo kolmannella visiitillä liiikkeeseemme Kuusela juoksi takahuoneesta kysymään, "onko Veijonen jo ehtinyt katsoa Vares ykkösen ja kakkosen?". Kuten arvata saattaa Veijosen nimi tulee yhdeltä Kuuselan suosikkinäyttelijältä, Juha Veijoselta, joka täyttää sunnuntaina 29.8.2021 62-vuotta! Työharjottelijan Veijonen-nimitys juuri alkoi siitä, kun Kaartinen muisti työharjoittelijan nimen jälleen väärin. "Kuukausiahan mua kutsuttiin Juhaksi virallisissa tilanteissa, mutta onneksi Veijonen nimitys kulki alusta asti mukana" katkera harjoittelija Juho kertoo. Tämä postaus onkin tämän näyttelijä Veijosen...

Lue lisää



Rakkautta ja pukeutumista

Silloin tällöin sitten kun Kaartinen avaa kalenterin ja Kuusela jääkaapin, eikä kummastakaan löydy mitään; aletaan usein miettimään vaatteiden yksityiskohtien ja niiden tekotapojen lisäksi niiden käyttöpaikkoja. "Ainakin kun funtsitaan minkälaista uutiskirjettä ois luvassa" Kaartinen ilmaisee löysästi. Firmassa on viime aikoina keskusteltu todella paljon rakkaudesta ja treffeistä, sekä asiakkaiden kanssa, että keskenämme. Tämä on johtanut siihen, että ollaan funtsittu ahkerasti sitä, että mitä niille treffeille sitten oikein laittais päälle. "Se on toi Kaartinen niin lempeellä päällä" Kuusela toteaa firman kesän teemasta. Ekojen treffien klassikko "ole oma itsesi" toimii sekä Kaartisen, että Kuuselan mielestä niin pukeutumisessa, kuin myös käytöksessä! "Kaartisen ei ehkä kannata ennen treffejä juoda kahvia yhtä paljon, kuin normiarkipäivänä" Kuusela toteaa Kaartisen nyökytellessä päätänsä nopeahkosti 4 espresson jälkeen. Toisin kuin Kaartisen tuntevat voisvat luulla, ei hän yleensä pue ensimmäisille deiteilleen...

Lue lisää



Tillbaka till skolan

Siinä missä Kuusela koki usein olevansa too cool for school, ei Kaartinen todellakaan ollut too cool. ”Eikä ole vieläkään” Kuusela muistuttaa Kaartista hänen kohta taas jatkuvasta opiskeluharrastuksestaan.  Kun Kuusela tuli kouluun tuli hän sinne vahvasti tyyli-idoliensa kaltaisena. ”Mitä näitä nyt oli Alice Cooper, Andy McCoy, Stevie Ray Vaughan”, Kuusela infoaa. Kaartinen taasen asteli kouluun hiukan epävarmempana, mutta paljon äänekkäämpänä verkkareissaan ja huppareissaan, välillä innostuen Dipsetistä ja välillä Eminemistä. ”Omassa tyylissä on ollut aina vähän hakemista…” Kaartinen kertoo pitkästä ja jatkuvasta prosessistaan. Tämä postaus onkin omistettu näiden kahden skloddin tyyleille läpi eri koulu-asteiden. Siinä missä Kaartinen tuli Ogelin ala-asteelle lähinnä äitinsä pukemana (muutenkin kuin koulukuvauspäivänä), otti Kuusela Meritorin ala-asteen vahvalla grunge tyylillään haltuun. ” Ennen paitana nykyään housuina!” Kuusela hassuttelee flanellista materiaalina....

Lue lisää



Vielä on kesää jäljellä!

Elokuu on ristiriitojen aikaa Kaartinen & Kuuselassa. Kaartisen syysahdistus alkaa heti kun kello lyö elokuu, siinä missä Kuusela pitkän ja rankan kesän jälkeen herää taas eloon. Sekä Kaartinen että Kuusela yrittävät näin elokuun ensimmäisenä viikkona kuitenkin toistella itsellensä, ettei kesä ole ohi! ”Se onkin käytännössä ainoita asioita joihin luotan Tero Vaaran puheissa” Kuusela toteaa naama peruslukemilla. Siinä missä Kaartisella painaa vielä jaloissa ja sydämessä melkoinen kesä ja päivittäisen Veijosen näkemisen loppuminen, näkyy Kuuselan silmissä helpotus siitä, että ilma kiertää taas ympäri liikettä. Olemmekin ajatelleet elokuun positiivisia puolia paljon, lähinnä pitääksemme Kaartisen mielen korkealla! ”Onhan toi vaikee luopua bestiksestä ja kesästä” Kaartinen surkuttelee Veijosen näkemisen tippumista 5päivästä keskimäärin 2,3 päivään viikossa. Pukeutumisen kannalta molemmat sonnit ovat täpinöissään päästessään palaamaan pukujen käytön pariin hiostavan...

Lue lisää