Meidän oma Poikamme isolla peellä on töiden ohessa suorittanut tradenomitutkintoaan ja nyt on aika tehdä opinnäytetyö. ”Vastuullisena toimitusjohtajana annoin Pojalle avaimet ja sanoin, että nyt alkaa 100-päivää toimitusjohtajana!” Kaartinen kertoo, kuinka Veijosen lopputyön aihe päätettiin. Tuohon opinnäytetyöhön palaamme vielä, sillä tämäkin viikko oli vielä Veijosen perehdyttämistä.Kuten saatatte tuntea, ”edellisen” toimitusjohtajamme, on arvot hänelle ja meille erittäin tärkeitä; ja niistä suurin on PEHMEYS. ”Jos pitäisi valita yksi Kaartisen arvoista jaettavaksi, on se juuri tuo, sillä minäkin rakastan kašmiria!” Veijonen huutaa aloittaen samalla vuoden ehkäpä viimeiset kašmirviikot. ”Voitte vain arvata mikä on sen valinta toimitusjohtajan vapaavalintaisiksi viikoiksi vielä tänä vuonna…” Kuusela huokaa liehuvan asian tulille.Kašmirviikot ovat tällä hetkellä tärkeät: ulkona on kylmää, pimeää ja harmaata, uutiset puhuvat keskustan näivettymisestä sekä peukkuenergiasta ja...
Viime viikolla pärjäs Helsingissä vielä auringossa neuleella sekä hymyllä, mutta tämän viikon viima tuntu vaativan untuvaa! ”No ei liioitella, mutta villakangastakki ei ollu maanantaina ollenkaan liikaa!” Veijonen toteaa kylmästä Myyrmäestä.Joka vuosi ollaan samassa tilanteessa: syksy tuntuu loppuvan kuin seinään ja ullakolta tai meidän tapauksessa varastosta kaivetaan heti talvikamppeet. ”Väitän et pitkä trenssi, paksu kashmirneule ja pipo on marraskuun puoliväliin riittävä!” Kuusela toteaa kerroksien tärkeydestä. Nyt ei kuitenkaan kuunnella häntä, vaan hemmotellaan kaikkia vilukatteja. ”Otettiin ylimääräinen varasto keväällä jotta voitiin keräillä talvea varten ennätysmäärä päällystakkeja!” juuri inventaariosta selvinnyt Poika kertoo. Ennätysmäärä eli noin tuhat päällystakkia tarkoittaa myös ennätysmäärää erilaisia malleja! ”Polo Coat, tuplarivinen, gabardiini, kaksipuoleinen kashmir, raglan, tweed, duffeli, shearling, covert ja monia muita huonosti käännettyjä sanoja tulee vilisemään sosiaalisissa medioissamme!” Kuusela intoilee...
Vaatturi on vaatturi ja suutari on suutari, joten meidän puolestamme kelloseppä saa pysyä kellosepän ammatissaan. ”Vaikka osaan näprääkitaraa, tehdä napinläpiä ja rullata taskuliinoja, koen että mun nakkisormilla ei olisi mitään mahdollisuutta tehdä kelloihin huoltoja!” Kuusela vähättelee omaa osaamistaan. Päätettiinkin siis kysyä muutaman ammattilaisen mielipidettä kelloilla klassisen pukeutumisen asustamista! ”Oon kattonu New Yorkin timanttialueen videoita ja niissä pukeudutaan vaan printti Louis Vuitton t-paitoihin!” Kaartinen huokaa, luultavasti täysin noista videoista kopioidusta asussaan.Aivan samanlaista meno ei kuitenkaan ole Senaatintorin laidalla, jossa uhkarohkea johtajamme on nähty useamman kerran soittelemassa ovikelloa. Kaartisen iloiseksi yllätykseksi ovi on aina avattu ja näin on tälläkin kertaa, kun toinen yrittäjistä Eric Wikholm avaa meidän johtajallemme oven. ”En kuullut edes huokausta; vaikka tälläkään kertaa aio ostaa mitään!” Kaartinen kertoo tervetulleeksi...
Flanelli sana on pyörinyt maailmassa noin 1500-luvulta lähtien, niin Walesin, Englannin kuin Saksan ja Ranskan kielen sanoissakin. ”Ai eiks se ollukaan Nirvanan ja muiden grunge-jätkien keksintö?!?” Hevi-Veijonen heittää puujalan tyhjentäen samalla takahuoneen. Flanellikangas on siis vanha keksintö ja flanellista tehdyt vaatteet olivat suosittuja niin kauan kunnes talot lämpenivät muullakin kuin hiilillä ja yhdellä kaakeliuunilla. ”Meidän yrityksemme alakerrassa säilytettiin ennen tämän talon hiilet, jolla koko kerrostalo lämmitettiin!” Kuusela kertoo.Talot ja talvet olivat siis kaiken kaikkiaan huomattavasti kylmempiä. ”Siihen nukitettu toimikaskudoksesta villakankainen puku, mieluiten kolmiosaisena ja menoksi!” ilkikurinen vaatturi herää Kuuselassa puhumaan flanellista. Juuri tuo nukitus herätellään kankaassa valmistusvaiheessa ”kuohkeuttamalla” kangasta. ”Joko toiselta tai molemmilta puolilta, kuten esimerkiksi pyjamiin käytettävissä kankaissa, joissa pehmeys ratkaisee!” Kaartinen pääsee mainitsemaan pyjamat lähes ensimmäistä kertaa koko...
Meidän alamme suurin on poissa, kun Giorgio Armani nukkui syyskuun alussa pois läheistensä ympäröimänä. ”Vaikka me kaikki kuollaan joskus, tämä kyseinen tapaus pysäytti koko firman” Veijonen toteaa tyynesti, mutta surullisena. Mies jonka sukunimi ei esittelyä kaipaa, mies jonka koko nimen lähes jokainen läntisellä pallonpuoliskolla tiesi. ”Mies joka loi miestenmuodin, mies joka ymmärsi materiaalin liikkuvuuden tärkeyden, mies joka oli itse tyyli” Veijonen jatkaa idolinsa ylistystä. Kuva: Stephane Cardinale - Corbis Iloinen työviikkomme keskeytyi tällä suru-uutisella, tavalla jonka emme uskoneet ”tuntemattoman” ihmisen kuoleman tekevän meille. ”Giorgio Armanin poismenon myötä aikakausi loppuu; Armani joka muotitalona oli enää yksi ainoista; juuriinsa oikeasti nojanneista perheyrityksistä ja Armani, joka ihmisenä edusti ajattomuutta; ikuisuutta” Veijonen kertaa. Vaikka kuolema pysäyttää, niin elämä jatkuu. Tulemme tulevaisuudessakin pitämään merkin lippua...
